Suomen tanskalais-ruotsalaiset pihakoirat ry tiedottaa: 28.3.2020 järjestettävä kevätkokous on peruttu

17.3.2020

COVID-19 viruksesta johtuen yhdistyksen hallitus on jo aikaisemmin joutunut perumaan kaikki yhdistyksen tapahtumat ainakin 31.5.2020 saakka. Tämä koskee kaikkia aluetoiminnan tapahtumia, sekä esimerkiksi pääsiäiselle suunniteltua luonnetestiä.

Yhdistyksen hallitus on päättänyt siirtää myöhemmin pidettäväksi myös sääntömääräisen kevätkokouksen, joka oli määrä pitää 28.3.2020 Jukolan juttutuvalla Somerolla. 

Yhdistyksen hallitus seuraa tilannetta jatkuvasti ja pyrkii ilmoittamaan kevätkokouksen uuden ajankohdan niin pian, kuin se vain on mahdollista. 


On myös mahdollista, ettei kokousta voida pitää yhdistyksen säännöissä määritellyn aikahaarukan puitteissa (tammi-toukokuu). Yhdistyksen hallitus kuitenkin katsoo, että ihmisten terveys tärkeämpää, kuin yhdistyksen sääntöjen määräys kokouksen pitoajasta ja pyrkii järjestämään kokouksen niin pian, kuin se vain suinkin on mahdollista.  
Uudesta kokousajankohdasta tiedoitetaan erikseen.

Vuoden Koira -palkinnot toimitamme postitse voittajille.

Yhdistyksen hallitus pyrkii jatkamaan toimintaansa normaalisti ja järjestää kevään kokouksensa etäkokouksina. 

Kesäkuun loppuun suunnitellun erikoisnäyttelyn tilannetta ei ole vielä päätetty, toistaiseksi se järjestetään, mutta tilanne voi muuttua hyvinkin nopeasti. 

Haluamme toivottaa kaikille jäsenille haastavista ajoista huolimatta ihanaa pihakoirientäyteistä kevättä ja toivomme, että pääsemme jatkamaan aluetoimintaa ja muita aktiviteetteja mahdollisimman pian. 

Yhdistyksen hallituksen puolesta,

Riika Räisänen
Varapuheenjohtaja

 

Ajankohtaista tietoa COVID-19-viruksesta Suomen Kennelliiton osalta löydät osoitteesta:

https://www.kennelliitto.fi/kysymyksia-ja-vastauksia-covid-19-koronaviruksesta