Ihanneprofiilit luonneominaisuuksien arvioinnin tueksi
20.9.2019
Yhdistyksen jalostustoimikunta on laatimassa tanskalais-ruotsalaisen pihakoiran ihanneprofiileja luonnetestin, MH-luonnekuvauksen sekä käyttäytymisen jalostustarkastuksen tulosten tulkitsemisen tueksi ja ihanneprofiilit liitetään myös osaksi rodun jalostuksen tavoiteohjelmaa (JTO) Kennelliiton ohjeistuksen mukaisesti.
Ihanneprofiililla tarkoitetaan toivottuja ja hyväksyttäviä ominaisuuksia, jotka perustuvat rotumääritelmään sekä rodun käyttötarkoitukseen huomioiden koirien yhteiskuntakelpoisuus ja hyvinvointi. Näiden lisäksi profiileihin merkitään "ei hyväksyttävät" ja mahdolliset hylkäävät virheet. Ihanneprofiileiden laatimisessa ei ole tarkoitus huomioida eri testimuodoilla testattujen koirien saamia tuloksia vaan profiilit perustuvat vain ja ainoastaan edellä mainittuihin tekijöihin.
Luonnetestin ja MH-luonnekuvauksen osalta on hyvä huomioida, että tässä yhteydessä ”ei hyväksytty” ei tarkoita, että itse testi/kuvaus olisi hylätty, vaan että kyseisen osa-alueen tulos on rodun ihanteeseen nähden hylkäävä. Käyttäytymisen jalostustarkastuksessa sen sijaan hylkäävät virheet johtavat arvosanaan hylätty koko tarkastuksen osalta.
MH-luonnekuvauksen ihanneprofiilin osalta pyritään huomioimaan rodun kotimaiden, Tanskan sekä Ruotsin ihannetulokset siltä osin kuin maiden MH-luonnekuvauksen osiot ja niiden arviointi ovat yhteneväisiä.
Ihanneprofiilien tarkoitus on tarjota keino vertailla yksittäisen koiran tai laajemman otoksen tuloksia rodun ihanteeseen ja siten säilyttää rodulle tyypilliset luonneominaisuudet ja parantaa mahdollisia ongelmakohtia. Ihanneprofiilien onkin tarkoitus toimia jalostusta ohjaavina työkaluina kasvattajille, kannustaa luonteen systemaattiseen testaamiseen ja ne tarjoavat myös testimuotoihin vähemmän perehtyneille mahdollisuuden saada tietoa siitä millainen luonne ja käyttäytyminen on ihanteellista rodussa.
Jäsenillä on mahdollisuus antaa perusteltuja kommentteja sekä ehdotuksia ihanneprofiileihin liittyen lokakuussa nettisivujen jäsenpalstalla. Tarkemmasta ajankohdasta ilmoitetaan erikseen, kun profiilit ovat valmiina julkaistaviksi kommenttikierrosta varten.
Jalostustoimikunta julkaisee lokakuussa myös lyhyen luonne- ja käyttäytymiskyselyn tanskalais-ruotsalaisille pihakoirille, jonka vastauksia hyödynnetään JTO:n luonnetta ja käyttäytymistä koskevan osion kirjoittamisessa. Kysely on avoinna lokakuusta joulukuun loppuun ja sen avautumisesta tiedotetaan erikseen.