Autoimmuunisairaudet

Autoimmuunisairauksille yhteistä on elimistön oman puolustusjärjestelmän hyökkäys sen omia kudoksia vastaan. Koirilla tavataan lukemattomia erilaisia autoimmuunisairauksia. Alla on kerrottu tanskalais-ruotsalaisella pihakoiralla diagnosoiduista autoimmuunisairauksista. Lisäksi tiedetään koiria, joilla on autoimmuunisairauteen viittaavia oireita, mutta tautia ei ole kliinisesti pystytty diagnosoimaan.

Autoimmuuni hemolyyttinen anemia (AIHA) / Immunologinen hemolyyttinen anemia (IMHA)
Suomessa on yksi IMHAan sairastunut pihakoira. Sairaudessa immuunijärjestelmä tuhoaa punaisia verisoluja nopeammin kuin uusia valmistuu. Kyseessä on siis punasolujen ennenaikaisesta hajoamisesta johtuva anemia, jonka aiheuttaa kehon oma immuunijärjestelmä. Hemolyysi tarkoittaa punasolujen ennenaikaista tuhoutumista, joka voi tapahtua verisuonten ulkopuolella eli ekstravaskulaarisesti pernan, maksan tai luuytimen makrofagien toimesta tai verenkierrossa intravaskulaarisesti. Tauti voi esiintyä myös sekundäärisenä toisen autoimmuunisairauden yhteydessä. Oireet vaihtelevat suuresti vahvuudeltaan, veren punasolujen määrästä ja koiran yleiskunnosta riippuen, lievästä kuolemaan johtavaksi. Kuolema on yleensä väistämätön jos punasolujen tuhoutuminen on laajaa ja nopeata tai ongelma liittyy maksasairauteen. Tosin kuolema voi johtua myös sekundäärisistä komplikaatioista. Näitä komplikaatioita ovat esimerkiksi: tuhoutumassa oleva punasolu voi vapauttaa verenkiertoon hyytymistekijöitä, jotka aiheuttavat veritukoksia keuhkoissa tai sydämessä. Lisäksi punasolujen tuhoutumisesta johtuvat jäänteet voivat aiheuttaa munuaisongelmia. Näkyvät oireet ovat useimmiten kuume, masennus, väsymys, yleinen heikkous, verinen virtsa, suurentunut haima, ääreishermoneuropatia. Hoitona annetaan kortisonia tai immuno-supressiivisia lääkkeitä. Valtaosa koirista vastaa lääkitykseen hyvin ja voi elää normaalin elämän. Idiopaattinen IMHA on todennäköisesti perinnöllinen, mutta tarkkaa tietoa perinnöllisyydestä ei ole. Koska IMHA:a esiintyy enemmän tietyillä roduilla ja tietyissä suvuissa, ei IMHA:an sairastunutta koiraa saa käyttää jalostukseen.
White-Shaker-syndrooma eli kortikosteroidiresponsiivinen tärinä -syndrooma
Tautia esiintyy Suomessa yleisesti villakoirilla ja bichon friséillä. Nimestään huolimatta tautia voi esiintyä minkä värisillä koirilla tahansa. Tautia pidetään autoimmuunisairautena eli elimistön omat parantajasolut hyökkäävät pikkuaivojen tervettä kudosta vastaan ja aiheuttavat tulehduksen. Pikkuaivotulehdus on siinä mielessä harmiton sairaus, että vakavannäköisistä oireista huolimatta sairaus ei aiheuta muutoksia koiran persoonallisuuteen eikä jätä pysyviä jälkiä aivoihin. Tautia hoidetaan kortisonivalmisteella sekä bentsodiatsepiinivalmisteella. Tauti diagnosoidaan yleensä sulkemalla pois muut mahdolliset syyt, jotka voisivat aiheuttaa koiran oireet. Koirat tärisevät ja tärinä yleensä lisääntyy koiran innostuessa tai kiihtyessä. Muita mahdollisia oireita ovat mm. uhkausvasteen puuttuminen silmistä, hypertermia eli liikkeiden yliohjautuvuus tai pään vino asento. Kaikilla koirilla ei kaikkia oireita välttämättä kuitenkaan ole. Suomessa on diagnosoitu yksi whiteshaker-tapaus.
Moniniveltulehdus
Koiran immunologinen moniniveltulehdus on hyvin paljon samankaltainen tauti kuin ihmisten nivelreuma, ja oireet ja taudin eteneminen voivat olla hyvin yksilöllisiä. Yleisimmin oireilevat ranteet ja pikkunivelet, ja ranteiden taipumista tai jäykkyyttä ja niiden aristamista ja paksuuntumista voi jonkin verran käyttää oireiden seurannassakin. Koska nivelet kipeytyvät vähän sieltä ja täältä, selvää ontumaa ei yleensä ole, mutta koira on kauttaaltaan kipeä ja huonotuulinen. Suomessa on diagnosoitu yksi moniniveltulehdusta sairastava pihakoira.
Polymyosiitti
Polymyosiittin eli (moni)lihastulehduksen tyypillisiä oireita ovat nielemishäiriö, ääntöhäiriö ja ongelmat liikkumisessa.
Tila kohenee levon avulla. Neurologisessa tutkimuksessa havaitaan poikkeava liikkumiskyky ja usein viitteitä lihasongelmiin (esimerkkivideo http://www.youtube.com/watch?v=OiteS7rdLoE).
Sairautta esiintyy kummallakin sukupuolella tyypillisesti jo nuorilla yksilöillä, mutta se voi ilmetä myös vanhemmalla iälllä. Polymyosiitin ennuste on usein huono.Suomessa on tiedossa kolme todettua tapausta.