Pihakoirakalenteri 2018

Yhdistyksen hallitus julistaa täten vuoden 2018 pihakoirakalenterikuvien keräämisen alkaneeksi!

Yhdistyksellä on suunnitteilla vuodelle 2018 jo perinteeksi muodostunut pihakoirakalenteri. Kalenteriin etsitäänkin nyt kuvia pihakoirista, kaikilta vuodenajoilta!

- Kuvat ovat VAAKAkuvia, kuvasuhde 1,41:1. Riittävän painolaadun takaamiseksi kuvan koko siis oltava vähintään 1800x1280 pikseliä, suositusleveys 2400 pikseliä. Kuvat rajataan tarvittaessa oikeaan kuvasuhteeseen. Hallitus pidättää oikeuden hylätä sellaiset kuvat, jotka eivät ole tekniseltä laadultaan painokelpoisia.

- Kuvan lähettäjä lupaa kuvat lähettämällä, että hän on ottanut kuvan ja luovuttaa yhdistykselle täydet oikeudet kuvien käyttöön yhdistyksen toiminnassa, esimerkiksi nettisivuilla ja painotuotteissa. Kuvaajan nimi mainitaan.

- Kuvien valitsemisen helpottamiseksi tänä vuonna äänestykseen otetaan vastaan max. kolme kuvaa / kuvaaja.

- Lähetä kuvat viimeistään 14.5.2017 klo.23.59 sähköpostitse osoitteeseen webmaster(at)pihakoirat.net. Nimeä kuvatiedosto siten, että siitä ilmenee koiran virallinen nimi. Ilmoita sähköpostissa selkeästi kuvassa esiintyvän koiran virallinen nimi, kutsumanimi ja oma nimesi. Mikäli kuvassa on useampi pihakoira, ilmoita tiedot koskien kaikkia.

Kalenteriin tulevista kuvista järjestetään neuvoa-antava äänestys yhdistyksen nettisivuilla. Äänestysaikaa on 31.5.2017 klo.23:59 saakka alkaen siitä kun kuvat julkaistaan.