Keskusteluryhmä kasvattajille ja kasvattamista suunnitteleville

Jalostustoimikunta on perustanut Facebookiin keskusteluryhmän, jonka tarkoituksena on tarjota foorumi, jossa voi keskustella tanskalais-ruotsalaisen pihakoiran jalostuksesta ja kasvattamisesta yhdessä jalostustoimikunnan sekä muiden rotuyhdistyksen jäsenten kanssa.

Ryhmä on tarkoitettu kasvattajille tai kasvattamista suunnitteleville keskusteluun sekä tiedon ja kokemusten jakamiseen liittyivätpä ne sitten koiran jalostukseen, koiran kouluttamiseen tai kasvattien omistajien opastamiseen asiassa kuin asiassa.

Ryhmässä keskustellaan asioista rakentavassa ja positiivisessa hengessä.

Ryhmä on avoin ainoastaan yhdistyksen jäsenille.

Suora linkki ryhmän sivuille:
STRP ry - tanskalais-ruotsalaiset pihakoiran kasvattajat